Kohtuun kuolleen lapsen vanhempien suunnitelmat lähiaikojen elämästä muuttuvat peruuttamattomasti. Isyysloma on lyhyt ja äitiysloma loppuu äitiysrahakauteen. Jos tuleva aikataulu tuntuu ahdistavan pakkotahtiselta, voivat sekä isä että äiti hakea sairauslomaa ja näin saada lisää aikaa menetyksestä toipumiseen.
Lapsen kuolemasta ilmoitetaan joko sairaalasta tai vanhemmat itse ilmoittavat Kansaneläkelaitoksen paikallistoimistolle. Äitiysraha maksetaan täysimääräisenä 105 päivää äitiysrahakauden alusta eli noin neljän kuukauden ajan, mutta muiden sosiaalietuuksien maksatus loppuu nopeasti. Työnantajalle pitäisi ilmoittaa muuttuneesta tilanteesta mahdollisimman pian. Työterveyshuollon kautta voi saada myös apua työhön paluuseen sekä työssä jaksamiseen. Työterveyshuolto voi järjestää kolmikantaneuvottelut, joissa työntekijän työnkuvasta ja tehtävistä keskusteltaessa on työnantajan ja työntekijän lisäksi mukana työterveyshuollon edustaja.
Kun raskaus on kestänyt vähintään 154 arkipäivää (eli yli 22 viikkoa), on kohtukuolleen lapsen äiti oikeutettu 105 arkipäivän äitiyslomaan ja -rahaan, joka alkaa viimeistään synnytyksestä. Äitiysrahan tarkoituksena on turvata synnyttäneen äidin terveys.
Kelan sivuilta löytyy lisää tietoa otsikon "Muut tilanteet" alta. Siellä kerrotaan kohdassa "Lapsi kuolee" seuraavaa:
Jos lapsi syntyy kuolleena tai kuolee synnytyksessä tai pian sen jälkeen, Kela jatkaa äitiysrahan maksua kauden loppuun saakka eli yhteensä 105 arkipäivää. Myös äitiysavustuksen saa pitää. Sen sijaan vanhempainrahaa tai lapsilisää ei tällöin makseta lainkaan.Jos lapsi syntyy kuolleena tai kuolee synnytyksessä, voidaan isyysrahaa maksaa enintään 18 arkipäivältä lapsen kuolinpäivästä lukien. Jos isä ei pysty heti jäämään pois työstä, voidaan isyysraha myöntää myöhemmästäkin ajankohdasta, mutta vain siihen saakka, kunnes lapsen kuolinpäivästä on kulunut 18 arkipäivää.Jos lapsi kuolee isyysrahakaudella, maksetaan isyysrahakausi tai meneillään oleva jakso loppuun, kuitenkin enintään 18 arkipäivältä.
Jos lapsi syntyy kuolleena tai kuolee synnytyksessä tai pian sen jälkeen, Kela jatkaa äitiysrahan maksua kauden loppuun saakka eli yhteensä 105 arkipäivää. Myös äitiysavustuksen saa pitää. Sen sijaan vanhempainrahaa tai lapsilisää ei tällöin makseta lainkaan.
Jos lapsi syntyy kuolleena tai kuolee synnytyksessä, voidaan isyysrahaa maksaa enintään 18 arkipäivältä lapsen kuolinpäivästä lukien. Jos isä ei pysty heti jäämään pois työstä, voidaan isyysraha myöntää myöhemmästäkin ajankohdasta, mutta vain siihen saakka, kunnes lapsen kuolinpäivästä on kulunut 18 arkipäivää.
Jos lapsi kuolee isyysrahakaudella, maksetaan isyysrahakausi tai meneillään oleva jakso loppuun, kuitenkin enintään 18 arkipäivältä.
Isän oikeus isyyslomaan on tullut voimaan vuonna 2013 lakimuutoksen myötä. Tätä ennen kohtukuolematapauksissa oikeutta isyyslomaan ei ollut. On kuitenkin tärkeää huomioida syntymättömän lapsen menetys koko perheen kohtaamana suruna. Lisäksi isälle voi syntyä tarve olla poissa työstä pidempään kuin 18 arkipäivää, esimerkiksi lyhyen sairausloman turvin.
Työhönpaluu onnistuu kohtukuolemavanhemmilta yksilöllisen aikataulun mukaisesti. Jos perheellä on ollut surua tai muita vaikeuksia jo ennen lapsen kuolemaa, saattaa toipuminen työkuntoon kestää kauemmin. Vanhemmat ovat myös yksilöitä, ja osa kokee nopean työhön paluun auttavan heitä. He saavat täten muutakin ajateltavaa, taloudellinen tilanne kohenee, aika tuntuu kuluvan nopeammin ja elämänpiiri laajenee. Osa taas kokee, ettei ole työkuntoinen vielä pitkään aikaan, sillä terveys, muisti, uuden oppimiskyky sekä jaksaminen eivät ole palautuneet ennalleen. Myös työn rasittavuus ja tehtävänkuva vaikuttavat työhön paluuseen ja työmotivaatioon. Paras neuvo työhönpaluussa on kuunnella vertaisten kokemuksia, tutkia omia ja perheen voimavaroja sekä hakea tarvittaessa apua ammattilaisilta.
Äitiysloma tuli tarpeeseen. Pitkään en pystynyt keskittymään edes sanomalehtien lukemiseen, jopa puhuminen tuntui vaivalloiselta. Tuntui, että sanat lähtivät leijailemaan jonnekin, ei pystynyt keskittymään, ei muistanut mikä oli olennaista. Työasiat tuntuivat täysin merkityksettömiltä. Kuitenkin jo kuukauden päästä rupesin varovasti käymään työpaikalla "hengailemassa". Tein joitain hommia, samalla ilmoittaen, että en ole vielä oikeasti takaisin, eli en ole vielä vastuussa projektinjohtajana enkä opeta. Työskentelen tutkimuksen ja opetuksen parissa, joten oli kohtuullisen helppoa säädellä mitä teki ja kuinka paljon kunhan puuhasteli omien hommiensa parissa. Töissä käyminen tällä tavalla oli minulle tärkeää kuntoutumista; se oli lomaa surusta ja epäonnistumisesta. Se oli alue, jossa pystyi kokemaan olevansa hyvä, olemaan normaali ja saamaan onnistumisen kokemuksia. Pikkuhiljaa se aika, jonka olin työpaikalla muodostui suruvapaaksi ajaksi. Konkreettiset muut asiat täyttivät keskittymisen suremisen sijasta. Se oli vapauttavaa. -Äiti, 35v.- Ennen lapsemme kuolemaa olin laskenut päiviä äitiysloman alkuun. En pitänyt työstäni, enkä aikonut palata siihen enää lapsen kasvettua. Kuukausi kuolleen tyttäremme syntymän jälkeen kuitenkin palasin töihin luullen olevani valmis ja tekemisen saamisen helpottavan ajan kulumista. Hyvin pian palasin äitiyslomalle, suru oli yhä liian suuri. Pieleen menneen kokeilun jälkeen odotin kauhulla äitiysloman loppumista. En enää kestänyt ajatusta samasta työstä. Töihin paluu oli vaikeaa. Itkin aamuisin töihin mennessä ja itkin iltaisin odottaen kauhulla seuraavaa päivää. En kestänyt kuin muutaman viikon. Kaikki työpaikalla ja työssä muistutti tyttäremme kuolemasta. Muistelin, kuinka vasta istuin samoilla penkeillä lapsen potkiessa vatsassani. Irtisanouduin, enkä palannut töihin enää. On kulunut vuosi tyttäremme syntymästä enkä ole vieläkään työkykyinen. En tiedä milloin olen, mutta annan itselleni luvan siihen. - Äiti, 21v. - Palasin töihin neljä kuukautta poikamme kuoleman jälkeen. Suunnittelin töihin paluun yhdessä esimieheni ja työterveyshuollon kanssa. Esimieheni kertoi tiimilleni ja muille tärkeille kontakteille tapahtuneesta. Sen lisäksi laitoin itse sähköpostilla tiedon poikamme kuolemasta hiukan laajemmalle joukolle. Psykologini oli neuvonut, että on tärkeää sanoittaa tapahtuma ja myös rajoittaa se mistä haluaa töissä puhua. Päädyin toteamaan tapahtuman ja sitten kertomalla tulevista tehtävistä. Ensimmäiset tehtävät oli helpompia ja vähemmän vastuullisia kuin aiemmat tehtävät. Koin töihin paluun helpottavaksi. Tunsin itseni normaaliksi, käyn töissä, vien esikoista päiväkotiin. Työmatkat olen kokenut omaksi ajaksi, itken usein ja suren niinä hetkinä.- Äiti, 37v. -
Äitiysloma tuli tarpeeseen. Pitkään en pystynyt keskittymään edes sanomalehtien lukemiseen, jopa puhuminen tuntui vaivalloiselta. Tuntui, että sanat lähtivät leijailemaan jonnekin, ei pystynyt keskittymään, ei muistanut mikä oli olennaista. Työasiat tuntuivat täysin merkityksettömiltä. Kuitenkin jo kuukauden päästä rupesin varovasti käymään työpaikalla "hengailemassa". Tein joitain hommia, samalla ilmoittaen, että en ole vielä oikeasti takaisin, eli en ole vielä vastuussa projektinjohtajana enkä opeta. Työskentelen tutkimuksen ja opetuksen parissa, joten oli kohtuullisen helppoa säädellä mitä teki ja kuinka paljon kunhan puuhasteli omien hommiensa parissa. Töissä käyminen tällä tavalla oli minulle tärkeää kuntoutumista; se oli lomaa surusta ja epäonnistumisesta. Se oli alue, jossa pystyi kokemaan olevansa hyvä, olemaan normaali ja saamaan onnistumisen kokemuksia. Pikkuhiljaa se aika, jonka olin työpaikalla muodostui suruvapaaksi ajaksi. Konkreettiset muut asiat täyttivät keskittymisen suremisen sijasta. Se oli vapauttavaa. -Äiti, 35v.-
Ennen lapsemme kuolemaa olin laskenut päiviä äitiysloman alkuun. En pitänyt työstäni, enkä aikonut palata siihen enää lapsen kasvettua. Kuukausi kuolleen tyttäremme syntymän jälkeen kuitenkin palasin töihin luullen olevani valmis ja tekemisen saamisen helpottavan ajan kulumista. Hyvin pian palasin äitiyslomalle, suru oli yhä liian suuri. Pieleen menneen kokeilun jälkeen odotin kauhulla äitiysloman loppumista. En enää kestänyt ajatusta samasta työstä. Töihin paluu oli vaikeaa. Itkin aamuisin töihin mennessä ja itkin iltaisin odottaen kauhulla seuraavaa päivää. En kestänyt kuin muutaman viikon. Kaikki työpaikalla ja työssä muistutti tyttäremme kuolemasta. Muistelin, kuinka vasta istuin samoilla penkeillä lapsen potkiessa vatsassani. Irtisanouduin, enkä palannut töihin enää. On kulunut vuosi tyttäremme syntymästä enkä ole vieläkään työkykyinen. En tiedä milloin olen, mutta annan itselleni luvan siihen. - Äiti, 21v. -
Palasin töihin neljä kuukautta poikamme kuoleman jälkeen. Suunnittelin töihin paluun yhdessä esimieheni ja työterveyshuollon kanssa. Esimieheni kertoi tiimilleni ja muille tärkeille kontakteille tapahtuneesta. Sen lisäksi laitoin itse sähköpostilla tiedon poikamme kuolemasta hiukan laajemmalle joukolle. Psykologini oli neuvonut, että on tärkeää sanoittaa tapahtuma ja myös rajoittaa se mistä haluaa töissä puhua. Päädyin toteamaan tapahtuman ja sitten kertomalla tulevista tehtävistä. Ensimmäiset tehtävät oli helpompia ja vähemmän vastuullisia kuin aiemmat tehtävät. Koin töihin paluun helpottavaksi. Tunsin itseni normaaliksi, käyn töissä, vien esikoista päiväkotiin. Työmatkat olen kokenut omaksi ajaksi, itken usein ja suren niinä hetkinä.- Äiti, 37v. -
Lähteet:
http://www.kela.fi/muut-tilanteet
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_367_2007_p.shtml