Lapsen kuoleman jälkeiset päivät ja viikot ovat ainutlaatuisia hetkiä kerätä lapsesta muistoja, joita voi vaalia vuosien varrella. Muistojen avulla lapsen voi esitellä lähimmäisille, jotka häntä eivät koskaan saaneet tavata. Ajatus muistojen keräämisestä voi tuntua katkeralta, sillä onhan kyse lapsesta, jota ei saa pitää. Osa vanhemmista ei halua lapsestaan konkreettisia muistoja, ja se on myös normaali tapa toimia. Rakkaimmat muistot kukin säilyttää omassa mielessään.
Kuolleen lapsen kohtaaminen voi etukäteen tuntua pelottavalta ajatukselta. Synnytyksen jälkeen voi kuitenkin kuolleen lapsen kohdalla toimia samalla tapaa kuin elävän lapsen synnyttyä. Se, haluavatko vanhemmat kokea ja nähdä nämä asiat, on heidän oma valintansa.
Mikäli vanhemmat päättävät viettää hetken lapsenne kanssa, mihinkään ei ole kiire. Lasta saa katsoa ja hänen kanssaan saa olla niin kauan kuin haluaa. Myöhemmin voi tuntua erittäin tärkeältä, että lapsi on ollut sylissä, hänelle on kerrottu kuinka rakas hän on. Lapsen voi hyvästellä rauhassa.
On myös aivan normaalia jos vanhemmista tuntuu siltä, etteivät he halua lasta syliinsä. Päätös on vanhempien. Monet ovat kuitenkin katuneet tätä päätöstä myöhemmin, joten asiaa kannattaa miettiä kaikessa rauhassa. Halutessaan lapsen voi pyytää myös myöhemmin sairaalassa olon aikana luokseen. Kotiutumisen jälkeenkin lasta on mahdollista käydä katsomassa. Jotkut saattavat haluta viedä lapsen kotiin hyvästeltäväksi, ja siihenkin heillä on oikeus. Jos lapsella on sisaruksia ja / tai isovanhempia, on heidänkin useimmiten tärkeää nähdä kuollut sisarus / lapsenlapsi. Näin kuolemasta tulee todellinen heille ja he tietävät ketä surra.
Synnytyksen jälkeen useimmat haluavat käden- ja jalanjäljet lapsestaan, joskus on myös mahdollista saada hiustupsu muistoksi kotiin. Halutessaan ja mahdollisuuksien mukaan jälkiä voi painaa itse. Samalla voi painaa useammat jäljet, esimerkiksi sisaruksille, isovanhemmille ja suunnitelluille kummeille annettaviksi. Vanhemmat voivat myös pyytää saada olla mukana lapsen pesemisessä ja kapaloinnissa. Lapselle voi myös pukea hänen omat vaatteensa, mikäli vanhemmat haluavat.
Lapsesta kannattaa ottaa mahdollisimman paljon valokuvia, erilaisia, sekä mustavalkoisia että värillisiä. Kauniin muistokuvan saa esimerkisi ottamalla kuvan lapsen kädestä vanhemman kädessä. Aluksi voi tuntua siltä, ettei halua valokuvaa, mutta myöhemmin mielipide voi muuttua ja silloin on tärkeää, että kuvia on otettu silloin, kun se oli mahdollista. Jos vanhemmilla ei ole omaa kameraa mukana, niin sairaalan kameralla kätilöt ottavat kuvia, jotka voi pyytää sairaalasta myös itselle.
Lapsi on voinut saada nimen hätäkasteen muodossa, mutta mikäli näin ei ole, on vanhemmilla yhä oikeus antaa lapselle nimi, mikäli he niin haluavat. Nimeä ei tarvitse antaa heti, vaan asiaa voi miettiä rauhassa. Nimeksi voi antaa jo etukäteen suunnitellun nimen, lempinimen tai vaihtaa nimen kokonaan uuteen. Usein lapsen nimeäminen on helpottanut vanhempia jälkeenpäin, ja esimerkiksi hautakiveen voidaan lapsen nimi kirjoittaa.
Lapsestamme otettiin sairaalassa hiustupsu sekä painettu jalan- ja kädenjälki. Lisäksi kätilö otti kaksi kuvaa, jotka olivat melko epäonnistuneita. Meillä oli kuitenkin oma kamera mukana, joten sillä otimme onneksi paljon kuvia. Olen hyvin kiitollinen sairaalan keräämistä muistoista. Lapsemme jalanjälki päätyi minulle rakkaaksi koruksi, kun teetin jalanjäljen mukaisen kaulakorun itselleni. Kaiken kaikkiaan synnytyksen jälkeen viettämämme hyvästelyhetki oli yksi elämäni kauneimmista ja olen kiitollinen siitä, että sain lapseni syliini vielä, kun hän oli lämmin. Jälkikäteen olen harmitellut sitä, ettei meille kerrottu, että sairaalaan olisi voinut myöhemminkin mennä lasta katsomaan. Olen myöhemmin kuullut, että vanhempamme olisivat halunneet nähdä vauvamme. Nyt toivoisin myös, että esikoisemme olisi nähnyt pikkusiskonsa. Olisin myös mielelläni osallistunut jalan- ja kädenjälkien painamiseen ja painanut niitä enemmänkin, esimerkiksi isovanhemmille ja suunnitelluille kummeille annettaviksi. Olisin myös halunnut pestä lapseni ja toivoisin, että minua olisi rohkaistu pukemaan lapsemme arkkua varten. Ne olisivat olleet ainoita hetkiä, jolloin olisin saanut lastamme hoitaa. -Äiti, 29v.- Kätilön sanat sektiossa- täällä on kaunis pieni poikavauva- ovat lämmin muisto, muistan kuinka ylpeä tunne tuli, esikoistyttö sai pikkuveljen, kunnes taas muistin, että vauva on kuollut. Viimeiseen asti ennen syntymää tuntui, että kyllä se vauva kohta huutaa, ja sitten kaikki ihmettelevät ettei ollutkaan kuollut. Vaikka hyvin tiesin, että sydän ei lyö kun edellispäivänä oli kuolema todettu, mutta se toive oli niin vahva ja olo epätodellinen, ei näin voi sattua meille.. Omalla kameralla otetut valokuvat ovat olleet tosi tärkeä muisto kuolleesta lapsesta, olemme tehneet oman kansion sairaalassaoloajasta ja hautajaisista. Kaikki saavat vapaasti sitä meillä katsella. Vauvan kuva on joka huoneessa kehyksissä, hän on osa meidän perheen arkea. Kuvat ovat kauniita, kuin nukkuvasta lapsesta otettuja. Saimme sairaalasta vauvan jalanjäljet kortissa, laitoin siihen viereen esikoisenkin jalanjäljet kartongille sormiväreillä painettuna ja kauniisiin kehyksiin, näin lasten jalanjäljet ovat yhdessä seinällä kauniina tauluna. - Äiti, 30v. -
Lapsestamme otettiin sairaalassa hiustupsu sekä painettu jalan- ja kädenjälki. Lisäksi kätilö otti kaksi kuvaa, jotka olivat melko epäonnistuneita. Meillä oli kuitenkin oma kamera mukana, joten sillä otimme onneksi paljon kuvia. Olen hyvin kiitollinen sairaalan keräämistä muistoista. Lapsemme jalanjälki päätyi minulle rakkaaksi koruksi, kun teetin jalanjäljen mukaisen kaulakorun itselleni. Kaiken kaikkiaan synnytyksen jälkeen viettämämme hyvästelyhetki oli yksi elämäni kauneimmista ja olen kiitollinen siitä, että sain lapseni syliini vielä, kun hän oli lämmin. Jälkikäteen olen harmitellut sitä, ettei meille kerrottu, että sairaalaan olisi voinut myöhemminkin mennä lasta katsomaan. Olen myöhemmin kuullut, että vanhempamme olisivat halunneet nähdä vauvamme. Nyt toivoisin myös, että esikoisemme olisi nähnyt pikkusiskonsa. Olisin myös mielelläni osallistunut jalan- ja kädenjälkien painamiseen ja painanut niitä enemmänkin, esimerkiksi isovanhemmille ja suunnitelluille kummeille annettaviksi. Olisin myös halunnut pestä lapseni ja toivoisin, että minua olisi rohkaistu pukemaan lapsemme arkkua varten. Ne olisivat olleet ainoita hetkiä, jolloin olisin saanut lastamme hoitaa. -Äiti, 29v.-
Kätilön sanat sektiossa- täällä on kaunis pieni poikavauva- ovat lämmin muisto, muistan kuinka ylpeä tunne tuli, esikoistyttö sai pikkuveljen, kunnes taas muistin, että vauva on kuollut. Viimeiseen asti ennen syntymää tuntui, että kyllä se vauva kohta huutaa, ja sitten kaikki ihmettelevät ettei ollutkaan kuollut. Vaikka hyvin tiesin, että sydän ei lyö kun edellispäivänä oli kuolema todettu, mutta se toive oli niin vahva ja olo epätodellinen, ei näin voi sattua meille.. Omalla kameralla otetut valokuvat ovat olleet tosi tärkeä muisto kuolleesta lapsesta, olemme tehneet oman kansion sairaalassaoloajasta ja hautajaisista. Kaikki saavat vapaasti sitä meillä katsella. Vauvan kuva on joka huoneessa kehyksissä, hän on osa meidän perheen arkea. Kuvat ovat kauniita, kuin nukkuvasta lapsesta otettuja. Saimme sairaalasta vauvan jalanjäljet kortissa, laitoin siihen viereen esikoisenkin jalanjäljet kartongille sormiväreillä painettuna ja kauniisiin kehyksiin, näin lasten jalanjäljet ovat yhdessä seinällä kauniina tauluna. - Äiti, 30v. -