Kohtukuolema koskettaa vuosittain lähes kahtasataa perhettä Suomessa. Työtoverit kohtaavat suru-uutisen usein joko sähköpostin, tekstiviestin tai työntekijän töihin paluun jälkeen. Kohtukuoleman kokeneet ovat koonneet tähän osioon ajatuksia siitä, mikä kohtaamisessa voi olla vaikeaa ja miten siinä tilanteessa voidaan toimia. Kun kuulet, että kohtukuolema on kohdannut työtoveriasi, tuttavaasi harrastusten kautta, asiakastasi tai muuta hieman vieraampaa tuttavaasi, kannattaa pahoittelujen ja osanottojen lisäksi jossain vaiheessa kysyä, haluaako vanhempi puhua asiasta ja miten hän toivoo sinun toimivan asian suhteen. Älä vaikene, älä pelästy, sillä se on kaikkein vaikeinta kohdattavaksi. Sano jotain, kysy jotain, kerro jotain. Jos olet kohdannut elämässäsi surua, osaat ehkä helpommin sanoa lohduttavia sanoja.
Älä vertaa lapsen kuolemaa lemmikkieläimen kuolemaan tai alkuraskauden keskenmenoon, ne saattavat tuntua loukkaavilta juuri kohtukuoleman kokeneiden vanhempien mielestä. Useimmiten asiasta ei hyvänpäiväntuttujen kanssa tule keskustelua alkutiedotuksen jälkeen kovin syvällisesti, ja se on myös vanhempien oikeus.
Noin viikon päästä synnytyksestä lähetin mailin kaikille kollegoille, jossa kerroin että täydellisen ihana lapsi syntyi, mutta valitettavasti kuolleena. Määrittelin mailissa myös pääpiirteittäin miten haluan minut kohdattavan, kun tulen takaisin. En tiedä mistä sain sen alkuvoiman ja selväjärkisyyden kirjoittaa sellaisen mailin, mutta jälkikäteen olin todella tyytyväinen, että siihen pystyin, se helpotti paljon työkavereiden kohtaamista. Tiesin, että kaikki tietävät, ja kaikki muutkin tiesivät, että kaikki tiesivät, ei tarvinnut kyräillä ja supista. -Äiti, 35v.- Pidin tekstiviestiä hyvänä yhteydenottoratkaisuna, puhelimessa puhuin vain niiden kanssa kenen halusin, ja silloin kun jaksoin. Tekstiviestejä oli mukava saada, vaikken niihin jaksanut aina vastatakaan. Joku "olette ajatuksissa,voimia" viesti oli tosi hyvä ja lämmitti mieltä ilman lisäahdistusta vastaamispakosta. - Äiti, 30v. -
Noin viikon päästä synnytyksestä lähetin mailin kaikille kollegoille, jossa kerroin että täydellisen ihana lapsi syntyi, mutta valitettavasti kuolleena. Määrittelin mailissa myös pääpiirteittäin miten haluan minut kohdattavan, kun tulen takaisin. En tiedä mistä sain sen alkuvoiman ja selväjärkisyyden kirjoittaa sellaisen mailin, mutta jälkikäteen olin todella tyytyväinen, että siihen pystyin, se helpotti paljon työkavereiden kohtaamista. Tiesin, että kaikki tietävät, ja kaikki muutkin tiesivät, että kaikki tiesivät, ei tarvinnut kyräillä ja supista. -Äiti, 35v.-
Pidin tekstiviestiä hyvänä yhteydenottoratkaisuna, puhelimessa puhuin vain niiden kanssa kenen halusin, ja silloin kun jaksoin. Tekstiviestejä oli mukava saada, vaikken niihin jaksanut aina vastatakaan. Joku "olette ajatuksissa,voimia" viesti oli tosi hyvä ja lämmitti mieltä ilman lisäahdistusta vastaamispakosta. - Äiti, 30v. -