- epäusko, hämmentyneisyys ja pettyneisyys- hajanaisuus ja sekavuus - keskittymiskyvyttömyys ja kuollutta koskevien ajatusten hallitsevuus - huonontunut muisti sekä päätöksenteko- ja ajattelukyky- merkityksettömyyden tunne ja päämäärättömyys- henkinen hämmennys ja vieraantuneisuus - hylkääminen tai voimistunut henkisyys - alentunut itsetunto ja vähentynyt huolenpito itsestä
Minun oli pitkään vaikea uskoa, että todella minulta ja meiltä oli vauva kuollut. En oikein ymmärtänyt, mitä oli tapahtunut. Vasta viikkojen päästä aloin käsitellä sitä tosiasiaa, että olin synnyttänyt ja haudannut lapseni. Koin itseni epäonnistuneeksi kaikin tavoin. Olin mielestäni epäonnistunut naisena, koska kehoni ei suojellut lastani. Olin myös epäonnistunut äitinä, koska en ollut huomannut lapseni hätää. Mietin, miten olen aiheuttanut lapseni kuoleman. Voimakkaan epäonnistumisen tunteen vuoksi itsetuntoni romahti kaiken kaikkiaan. En aluksi oikein osannut olla äiti elävälle esikoisellenikaan. En enää uskonut itseeni naisena, äitinä, puolisona enkä työntekijänäkään. Jouduin rakentamaan itsetuntoni uudelleen, sirpale sirpaleelta. Keskittymiskykyni oli olematon. Kun minun olisi pitänyt palata kiireiseen työelämään, olin siinä pisteessä, että kaksikin sovittua tapaamista viikossa, vaikka kampaajalle ja ystävän kanssa, tuntuivat ylitsepääsemättömiltä. Onneksi pystyin palaamaan töihin vasta myöhemmin. - Äiti, 29v. -