- häiriö ruokahalussa, joka johtaa painon laskuun tai nousuun- pahoinvointi, ripuli tai muut vatsavavat - tiheä virtsaaminen- univaikeudet- väsyneisyys ja voimien puuttuminen - tyhjyyden ja/tai painavuuden tunteet- vapina ja puutuneisuus - lihasjännitys ja kivut - rintakipu, sydämen tykytys ja rytmihäiriö- päänsärky, hengenahdistus ja huimaus - suun kuivuminen ja palan tunne kurkussa- hikoilu tai viluisuus- hiusten lähtö
Vaikka pieni murhe tässä kaikessa on oma paino, niin kyllä sitäkin on tullut surtua. Ei tullut apua imetyksestä raskauskilojen karistamiseen, vaan jokainen kilo on tainnut tulla jäädäkseen. Menetyksestämme on lähes vuosi, enkä ole saanut itseäni vielä fyysisesti kuntoon, ei ole ollut voimavaroja laihdutukseen ja kunnon urheiluun. Surun ensi vaiheissa fyysisestä hyvinvoinnista en jaksanut huolehtia, mutta jossain vaiheessa oli pakotettava itsensä jumppaan ja ulos kävelylle. Myös erilaisia rintakipuja, fyysistä tyhjyyttä rinnassa sekä palelua iltaisin olen kokenut. Ensimmäisten kuukausien aikana olin myös kipeä, ja jouduin sairaalan ensiapuun tulehdusarvojen noustua liian korkeiksi. Selvää syytä ei selvinnyt, ilmeisesti stressi ja tavallinen oireeton korvatulehdus aiheuttivat sen. Fyysisiä reaktioita olen tuntenut myös painon tunteena rinnan päällä, kun mietin synnytyksen jälkeistä olotilaa. Muistan lapseni painon siinä, ja se paino tuntuu välillä lohduttavalta, ja välillä musertavalta. - Äiti, 35v. - Muutaman päivän kuluttua synnytyksestä minulle tuli jonkinlainen noidannuoli enkä päässyt kunnolla kävelemään. Vielä siunaustilaisuudessa ja hieman myöhemmin uurnan laskussa kävely oli vaikeaa. Vasta tämän jälkeen selkäkipu loppui. Silloin vasta aloin ensimmäisiä kertoja kunnolla itkeä, joten fyysinen kipu oli kehoni tapa puskea tuskaa pois, kun en vielä ollut valmis sitä henkisesti ottamaan vastaan. Tyhjyyden tunne oli musertava. Minusta tuntui siltä, että koko vatsani ja rinnukseni olisi revitty auki ja sieltä sisältä olisi tapettu ja riistetty minun lapseni. Tunsin kehoni ryöstetyksi, runnelluksi ja rikki revityksi. Syli oli julmetun tyhjä. Kuukausien ajan tunsin rintakehälläni vauvani pään painon sillä kohtaa, missä se hetken oli ollutkin... Nyt kaipaan tuota painontunnetta. -Äiti 29v.-
Vaikka pieni murhe tässä kaikessa on oma paino, niin kyllä sitäkin on tullut surtua. Ei tullut apua imetyksestä raskauskilojen karistamiseen, vaan jokainen kilo on tainnut tulla jäädäkseen. Menetyksestämme on lähes vuosi, enkä ole saanut itseäni vielä fyysisesti kuntoon, ei ole ollut voimavaroja laihdutukseen ja kunnon urheiluun. Surun ensi vaiheissa fyysisestä hyvinvoinnista en jaksanut huolehtia, mutta jossain vaiheessa oli pakotettava itsensä jumppaan ja ulos kävelylle. Myös erilaisia rintakipuja, fyysistä tyhjyyttä rinnassa sekä palelua iltaisin olen kokenut. Ensimmäisten kuukausien aikana olin myös kipeä, ja jouduin sairaalan ensiapuun tulehdusarvojen noustua liian korkeiksi. Selvää syytä ei selvinnyt, ilmeisesti stressi ja tavallinen oireeton korvatulehdus aiheuttivat sen. Fyysisiä reaktioita olen tuntenut myös painon tunteena rinnan päällä, kun mietin synnytyksen jälkeistä olotilaa. Muistan lapseni painon siinä, ja se paino tuntuu välillä lohduttavalta, ja välillä musertavalta. - Äiti, 35v. -
Muutaman päivän kuluttua synnytyksestä minulle tuli jonkinlainen noidannuoli enkä päässyt kunnolla kävelemään. Vielä siunaustilaisuudessa ja hieman myöhemmin uurnan laskussa kävely oli vaikeaa. Vasta tämän jälkeen selkäkipu loppui. Silloin vasta aloin ensimmäisiä kertoja kunnolla itkeä, joten fyysinen kipu oli kehoni tapa puskea tuskaa pois, kun en vielä ollut valmis sitä henkisesti ottamaan vastaan. Tyhjyyden tunne oli musertava. Minusta tuntui siltä, että koko vatsani ja rinnukseni olisi revitty auki ja sieltä sisältä olisi tapettu ja riistetty minun lapseni. Tunsin kehoni ryöstetyksi, runnelluksi ja rikki revityksi. Syli oli julmetun tyhjä. Kuukausien ajan tunsin rintakehälläni vauvani pään painon sillä kohtaa, missä se hetken oli ollutkin... Nyt kaipaan tuota painontunnetta. -Äiti 29v.-