Ensimmäistä reaktiota onnettomuuden tai muun traumaattisen tilanteen jälkeen nimitetään sokiksi. Päinvastoin kuin usein ajatellaan, sokki ei ole sekaisin menemistä. Sokki puuduttaa sietämättömiä tunteita ja auttaa ihmistä toimimaan enimmäkseen tarkoituksenmukaisesti. Usein sokkivaihetta kuvataan myös epätodellisena olona tai siten, että olisi ikään kuin katsottu tapahtumia filminauhalta.
Voimakkaatkin, myöhemmin tietoisuuteen tulevat sokkivaiheen reaktiot ovat lähtökohdiltaan usein varsin mekaanisia, puolustusjärjestelmän synnyttämiä, eivät niinkään ihmisen persoonallisuuden tai arvomaailman tuottamia. Nämä vaistomaiset suojautumiskeinot ja automaattiset reaktiot eivät ole tuttuja ja ajatukset saattavat johtaa virhetulkintoihin. Muun muassa sokkiin liittyvää, lähes tunteet puutuneina suoritettua tehotoimintaa saatetaan pitää luonteenpiirteenä (esimerkiksi "hän on niin kovapintainen/reipas/miehekäs"). Pikemminkin sokki on olotila, jossa psyykkinen kipu ei vielä tunnu.Sokin keskeisenä hyötynä on tunteiden puutuminen tilanteessa, jossa ne muuten voisivat häiritä pelastautumisen tehokkuutta. Samalla se suojaa mieltä sellaiselta tiedolta, jota se ei vielä jaksa ottaa vastaan. Samalla sokki kuitenkin tallentaa havainnot ja tunteet pinnan alle tehokkaasti. Ne eivät katoa, vaan ovat työstettävissä myöhemmin, kun tilanne on rauhoittunut.
Sokkivaiheen toimintaa kuvaa hyvin esimerkiksi se, miten kuolintiedon saatuaan vanhemmat pystyvät rauhassa järjestämään esimerkiksi sairaalaan menon, mahdollisten sisarusten hoitamisen tai muita käytännön järjestelyitä. Sokkivaihe voi myös suojata raskailta tunteilta synnytykseen ja lapsen katsomiseen liittyen.
Kuultuamme, että lapsemme on kuollut, aloimme molemmat itkeä lohduttomasti. Melko pian sen jälkeen aloimme kysellä lisää tietoja ja toimia, ja soittaa muutamia puheluita. En itse muista sitä, mutta ystäväni on kertonut, että huolehdin puhelun aluksi, että ystäväni on rauhallisessa paikassa ja, että meillä on huonoja uutisia. Vauva on kuollut. Sen jälkeen keskustelimme asiasta, kunnes kerroin asiallisella äänellä, että nyt täytyy lopettaa, sillä meitä tultiin hakemaan lapsivesipunktioon, että se otetaan tässä nyt vielä ennen synnytystä. Kuulostin kuulemma niin loogiselta ja järkevältä, että sitä uutista oli vaikea uskoa todeksi. Itse muistan puhelusta sen, että ystäväni parkaisi todella kovaa ja kipeästi, ja vähän hätkähdin sitä, että älä nyt, ei tässä niin hätää ole. Taisin olla shokin myötä aika omituisessa tilassa. - Äiti, 34 v. -