Isänpäivän aamu 2006... miksi vatsassa on niin hiljaista. Koitin kääntyillä sängyssä, silittelin vatsaa... ei mitään. Ehkä hän nukkuu vielä ajattelin. Söimme aamupalaa, ajattelin että se jos mikä hänet herättäisi, mieleeni tulvahti pelottavia ajatuksia jotka sysäsin pois mielestäni. Ei. Olin levoton. En osannut alkaa mihinkään, en kuullut oikeastaan mitään omilta ajatuksiltani jotka mekastivat kilpaa päässäni.
Mies sanoi, että lähdetään ulos, jospa raitis ilma piristää. Silloin uskalsin sanoa sen ääneen: en usko että tässä kuule nyt mikään auttaa. Soitin sairaalaan ja pyysivät tulemaan heti. Veimme tytön ja pojan hoitoon ystävillemme. Matka sairaalaan tuntui pitkältä, oli kiire, mutta tiesin ettei mihinkään ollut enää kiirettä. Ajaessamme lumirännässä, kumpikaan meistä ei puhunut mitään. Emme tienneet mitä olisi voinut sanoa, vaikka mielissämme ajatukset sinkoilivat ja pelko oli järjetön.
Sairaalassa ystävällinen kätilö otti meidät vastaan ja kuunteli doplerilla. Ei mitään. Kehotti siirtymään ultraan... jospa vauva oli vain huonossa asennossa. Valetta. Hän tiesi yhtä hyvin kuin mekin miten asiat olivat. Ultrassa näin pienen rakkaani istumassa pää nuokkuen sydämeni vieressä. Aika pysähtyi. Tuntui, että katto ja kaikki olisivat romahtaneet päällemme. Alkoi uudenlainen odotus. Odotus siitä, milloin hän syntyisi. Pieni kaunis poikamme, odotettu kolmas lapsemme, syntyi seuraavana iltana, kolme viikkoa ennen laskettua aikaa. Niin täydellinen. Salissa oli hiljaista. Huusin "mikset sä voi elää", toivoin että joku tulisi ja puhaltaisi poikaani hengen ja kaikki olisi hyvin. Toinen elämämme oli alkanut. On aika ennen ja jälkeen Pikkuveikan.
Syntymäsi oli kaunis. Oli kuin haikara olisi sinut nyytissä jalkojeni väliin tiputtanut ja lentänyt pois. Synnyit kalvopussissa vesineen päivineen, kun kätilö puhkaisi kalvon, olit kuin juuri kylvystä tullut. Puhdas ja kaunis. Sinut nostettiin rinnalleni, laitoin sinut paitani alle ettei sinun olisi kylmä. Silittelin sinua ja suukotin. Täydellinen poikani, 2680g ja 48,5cm, tumma pitkä tukka ja ikää 36 rvkoa. Lauloin sinulle hiljaa tuutulaulua. Maailmaan mahtui vain sinä, minä ja isä. Ei ollut kiire minnekään. - Äiti, 36v. -