Miten suruun reagoidaan

Rakastetun ihmisen menetys vaikuttaa päähän, sydämeen, kehoon ja sieluun. Surutyössä näkyvät jokaisen ihmisen ainutlaatuisuus ja elämänkokemukset. Tämän vuoksi kukaan ei voi tarkasti kertoa mitä, milloin ja miten surevan pitäisi tuntea. Kaikki ajatukset ja tunteet ovat sallittuja ja oikeutettuja ja ne myös tulisi voida ottaa vastaan, kokea sellaisinaan.

Ensimmäisen kerran lapsen kuolemasta kuullessaan on ensireaktio sokki, turtumus ja epäusko. Pian tämän jälkeen tulevat kaaoksen ja hämmennyksen tunteet. Tuska ja kärsimys alkavat, kun sureva alkaa ymmärtää kuoleman merkityksen ja lopullisuuden. Eteen tulevat tunteet voivat olla hyvin voimakkaita ja vaihdella epätoivosta ja ahdistuksesta tarpeeseen olla yksin ja eristäytyvä.

Surua voi verrata valtamerestä rantautuviin aaltoihin. Ajoittain aaltoja tuskin huomaa, mutta kun vähiten odottaa, valtava aalto peittää alleen. Koskaan ei kaksi ihmistä näe ja koe aaltoja täysin samalla tavalla, silti kaikki tunteet ovat normaaleja ja terveitä. Yhtäkkiset surun hyökyaallot voivat tuntua pelottavilta ja jättää surevan musertuneeksi. Ne ovat kuitenkin luonnollinen reaktio rakkaan lapsen kuolemaan. Mikäli tuntuu, että jää jonkin ajatuksen tai tunteen vangiksi tai on yksin surunsa kanssa, on hyvä hakeutua ammattiauttajalle. Omista osioistaan voi lukea erilaisista tunteisiin, ajatteluun, havaintoihin, käyttäytymiseen ja kehoon liittyvistä tavallisista reaktioista sekä äidin, isän, lapsen ja isovanhempien surun erityispiirteistä.